Passinhaku helpottuu joulukuun 1. päivä 2014

12.6.2014 Valtioneuvosto antoi eduskunnalle esityksen passilain muuttamisesta.

Loppuvuodesta passinhakija voi laittaa passihakemuksensa vireille poliisin sähköisessä asiointipalvelussa. Hakemuksen jättämisen yhteydessä tapahtuu myös käsittelymaksun maksaminen. Poliisin luona on edelleen käytävä täydentämässä hakemus ja sormenjäljet, mutta aikaa aisiointiin kuluu nykyistä vähämmän.

Tulossa on kevennetty hakumenettely jonka puitteissa uusi passi voitaisiin myöntää tietyissä tilanteissa ilman henkilökohtaista käyntiä poliisiasemalla. Kevennetyön hakumenettely piirissä tulee olemaan aluksi vain suomenkansalaiset. Yhtenä edellytyksenä on, että hakijalle on myönnetty passi viimeisen kuuden vuodenaikana ja häneltä on silloin saatu sormenjälki ja nimikirjoitusnäyte.

Nämä muutokset tulevat vähentämään hakujonoja!

Linkki Valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen (12.6.2014)

———-
Ville Friman
Puheenjohtaja
Suomen Fotokaupan Liitto Ry